Karhiniemi sähköistyi ja sen myötä tuli sähköisiä laitteita, mutta vielä tarvittiin myös postia.   

Sähkövalo tuli Karhiniemen koululle 1919 ja sitä ennen se oli tullut Sammun koulun eteiseen, mainitaan Huittisten valtuuston 60-vuotishistoriassa. Siis kuusi vuotta koululla katseltiin öljylampun valolla. Koulun johtokunta oli valaistuksesta päättänyt: hankkia koulusaliin 3 lamppua, voimistelusaliin 2 ja eteiseen 1. Kaikki lamput olivat 15 kynttilän voimaisia. Jos voimakkaammat ovat edullisempia ostaa, niin riittänee luokkaan 2 ja voimistelusaliin 1. Sähkövalon tullessa v. 1919, otettiin luokkaan vain 2 lamppua.

En ole löytänyt tietoa minne muualle koulun lisäksi sähkövalo laitettiin v 1919? 
 

Kotiimme Paavolaan sähkön tulosta

Ei tarkkoja tietoja ole, mutta tätieni välisissä kirjeissä, vuoden 1927 alussa EP (11v) kirjoittaa sisarelleen Marttalle karjanhoitokouluun Orisbergiin;

”Hyvää päivää. Minä rupesin preivaamaan sinulle. Meillä on nyt nin kauheen huonoja valoja (IL:n huomautus, että siis sähkövalot kumminkin). Toisessa pirtissä on 25 kynttilän ja pakarisa semmonen voltin lamppu. Oikein meinaa mennä päin tooleja.” Sähkönkulutus oli alussa varsin pientä, sähköä säästettiin.  Kirje jatkuu ”Ranta (voimayhtiön mies) oli viime viikolla keräämässä sähkömaksuja ja valitti, että meillä menee niin vähän sähköä. Menihän sitä sentään valosta 181 mk. Kuukkisella meni yli 500 mk valosta, mutta siellä valvotaan yökaudet.

Maaliskuussa 1927 Fanni-sisko (oli Raumalla kansakouluopettaja seminaarissa) kertoo nähneensä sellaisen LUX-pölynimijän. Oletko kuullut siitä? Täällä Raumalla on niitä hyvin paljon ruvettu käyttämään. Seuraavana vuonna myös Paavolaan tuli pölynimijä!

1928 Lux XI

1928 Lux XI


Radio

Keväällä 1927, ostettiin kylän ensimmäinen radio Paavolaan. Radioita oli ollut käytössä Suomessa jo viitisen vuotta. Helmikuussa 1927 EP kirjoittaa sisarelleen: Erkki Toikko ja insinööri menivät asemalle. Ehtoolla Erkki tulee tänne ja saamme kuulla Radioo. Eilen ehtoostikkin siitä jo kuulu. Siitä me emme ymmärtänet mitään, sillä se kuului Saksasta. Luultavasti kuului myös Hollannista. Helsingistä kuului hyvin hiljaa. Välillä kuului soittoa ja taas puhetta. Siitä isosta torvesta kuului vaan pientä pirinää, mutta kuulotorvilla kuului vähän paremmin. Siinä on semmonen iso torvi, muistuttaa kramofoonin torvee. Tänään nostettiin se radion lanka (anteenni ilmeisesti) korkeammalle. Ehtoolla kuuluu luultavasti paremmin.

Aluksi ohjelmaa lähetettiin vain muutaman tunnin ajan vuorokaudessa.  Sunnuntaisin tuli jumalanpalvelus, jota kerääntyi Paavolaan kuuntelemaan useita kymmeniä kyläläisiä. Vanhemmista ihmisistä oli uskomatonta, kun Helsingissä puhutaan, niin se kuuluu Paavolassa. Kylän kauppiaskin totesi vaimolleen, ettei voi enää puhua kotonaan muuta kuin kuiskaten, koska sitä voidaan Paavolassa kuunnella.

Katri P kertoo: Tänä iltana tulee Tampereelta insinööri sen laittamaan kuntoon. Tämä insinööri on sieltä Hämeen maanviljelijäin kaupasta, josta meen Radiokin on.

Kyllä meidän nyt kaikkien pitää oppia valvomaan. Kun sinä vetelet siellä makeita unia, niin me täällä korvat hörössä kuuntelemme kaiken maailman juttuja. Ei tarvitse kirkkossakaan käydä, kun voi kotoa seurata.

Kirjoitan taas siitä radiosta. Kyllä meillä oli ensimmäisenä pyhänä kuuntelijoita kokonaista 23 kpl. Kuultiin Tampereen ja Porin kirkoista saarnat. Tampereelta alkoi vasta klo 1 päiväl­lä. Illalla kuultiin ooppera ja operettilauluja ja soittoa.  Maanantaina oli sitten esitelmiä Helsinkissä. Ja ulkomailta myös ihanaa soittoa ja laulua, etten ole eläissäni niin ihanaa kuullut. Kolmella viululla, pianolla ja torvisoittoa, me erotimme siitä. Selvään kuului kuin olisi tässä huoneessa soitettu ja laulettu, sanat vain olivat vieraita. Kyllä sillä radiolla kuulee hienoimmasta musiikista aina yksinkertaisempaan asti.

7.3.1927 Katri kirjoittaa Orismalaan Marttalle. Istun tähän tuolille ja alan pakista vähän kotoisia kuulumisia. Mitäs tuumaisit siitä jos me lähettäisiin sinulle talkkunajauhoja? Ne olis viilipiimän kans niin erinomaista herkkua. Onko siellä piimää saatavana?

Meillä oli eilen kova sesonki, enemmän kuin 50 henkilöä oli kuuntelemassa radiota. Toissa pyhänä oli oikein Kokemäeltä kaksi sukulaispoikaa kuuntelemassa. Eilen tuli oopperasta “Hyljätty morsian”. Ei tahtonut oikein hyvin kuulua kun oli sähkö loppunut. Pariisista alkaa kuulua klo 5 aikaan aamulla. Ei ole vielä sitä pitkää aaltoa tällätty, että olisi saatu sieltä asti kuulla.

16.4.1927 Karhiniemi Fanni kirjoittaa sisarelleen Marttalle Orismalaan. Minäkin olen nyt kuullut sitä radiota. Pitkäperjantaina saarnan Porista ja toisen Helsingistä Johanneksen kirkosta. Aamulla oli kuuntelemassa Tönöskä ja Rauvasen Manta, Pakkonen, Kuukkiselta Olga, Yrjö, Alma ja Salon Fanni sekä Kouhin isäntä, Uuno ja Lauri.

Illalla Helsingin kirkon saarnaa kuunteli Tirrin mamma, Kuukkisen Martta ja palvelija, Tönöskä ja Oksanen. Saarna kului hyvin ja laulun aikana vähän kiljuu. Tänään ei ole mitään kuunneltavaa kun ohjelma on kaikki ruotsinkielistä.

Alkuperäisiä sähkölinjoja

uusittiin siis ainakin v 1954, ja vaihtuikohan siinä vaiheessa sähkön toimittajakin! Lauttakylälehti 26.11.1954 kertoo; Huittisten Karhiniemen sähköosuuskunnan varsinainen syyskokous pidettiin tiistaina. Puheenjohtajana toimitusjohtaja V. Viitala, ja pöytäkirjaa piti yhtiön toimitusjohtaja Yrjö Laurila.

Hallituksen erovuoroinen jäsen Urho Lehtomäki ja varajäsenet Toivo Salo, Toivo Santala, ja Aaro Selus valittiin uudelleen. Tilintarkastajiksi tuli mv Heikki Santanen ja Paavo Takala.

Hallitukselle annettiin valtuudet ottaa 90 000 markan laina uusien linjojen laittamiseen. Vanhat sähköt päätettiin korvata. Perusmaksua päätettiin kantaa 300 markkaa tariffiyksiöltä. Lisäksi hyväksyttiin talousarvio, joka päättyy 450.000 markkaan. Käsitykseni mukaan vasta tähän aikaan vedettiin päälinjasta kauempana oleviin asuntoihin?

kyläraittia

Sähkön alkuvuosina kylässä oli muutamia muuntajia, jotka sitten muutaman vuosikymmenen jälkeen muuttuivat varsin pienikokoisiksi.
 

 sähkömuuntaja-40

Kuva, Myllymäellä Kastarin asuinrakennuksen lähellä oli yksi kylän muuntajista.

Puhelimien tulo kyläämme.

Puhelimet Huittisten seudulle puhelin on tullut v 1892, todennäköisesti ensin Lauttakylään. Ja sieltä verkko laajeni myös muihin kyliin. Vuonna 1930 oli yhdistetty puhelinverkkoon 7 kyläkuntaa ja Karhiniemi oli yksi niistä.

EP:n mukaan ensimmäinen ”sentraali santra” oli Manta Nieminen, kraatari ja postinkantaja Pransu Niemisen vaimo. Heidän mökissään (lienee ollut se toinen Uusi-Rautiolta ostettu Hyttysmäki-niminen tontti) varmaan oltiin selvillä kylän ja vähän kauempanakin tapahtuneista asioista. Alkuunsa puhelimen omistajat maksoivat keskuksenhoitajalle suoraan korvauksen. Niemisen perheessä kraatarihommia tekivät vaimon ja miehen lisäksi myös tytär. Niemiseltä puhelujen välitys siirtyi Vuoriselle, jonka kanssa oli tullut erimielisyyksiä ja v 1932 keskus siirtyi Nurmiselle eli Kalle Salmiselle. Yhtiölle sivukeskuksen puhelimen omistajat maksoivat 175 mk vuodessa.

Karhiniemen puhelinkeskus, Manta Nieminen ja tytär
Kuvassa Karhiniemen puhelinkeskus ja Manta Nieminen tyttärensä kanssa. (Kuva: Mauri Suhonen)

Puhelinluettelossa v 1949 oli kylän puhelimista seuraavat tiedot: Karhiniemen keskus avoinna klo 7-21. Puhelinnumerot; 1. ei ollut käytössä missään kylässä. 2. Lauri Kouhi, 3. Heikkilän perikunta, 4. Urho Paavola, 5. Paavo Unto, 6. Karhiniemen koulu, 7. Hannes Kastari, 8. Huittisten osuuskauppa r.l. Karhiniemen myymälä, 9. Jenny Kenni-Koivisto, 10. Lauri Rautio, 11. Nestori Tirri, 12. Toivo Savijoki, 13. Jalmari Rintala, 14. Kyllikki Unto. Puhelimella voi olla myös ns. takapuhelin, jolle soitettiin kaksisoittoa.

 

Postinkuljetusta Karhiniemelle.

Kyläläisille oli postin saapuminen tärkeää. Entisaikaan yhteydet sukulaisiin ja tuttaviin hoidettiin kirjeitse, koska puhelimia ei paljoakaan ollut. Kaukopuhelujen tilaaminenkin oli aikaa vievää.

1900-luvun alkupuolella Karhiniemen posti haettiin 2-3 kertaa viikossa Lauttakylästä. Pransu Nieminen oli yksi postinkuljettaja. Pransusta ja hänen perheestään on kirjoitettu kylätie-osiossa. Postinhakupaikkamme siirtyi 20-30 luvulla Sampuun, jonne oli v 1921 perustettu II luokan postitoimisto. Toimiston hoitajaksi tuli Kusti Sampolahti ja naapurista Posti-Erkkiläksi kutsuttu isäntä haki ja vei lähetykset hevosella Äetsän asemalle. Sammun postitoimisto toimi 1950-luvulla Käen talon vieressä olevassa Lahtisen pirtissä, josta se siten siirtyi viimeiseen olinpaikkaansa silloiseen osuuspankin taloon.

Postimatkansa Pransu teki jalkapatikalla kolmasti viikossa. Käsittääkseni siinä postirepussa ei monia kymmeniä kiloja voinut postia olla, koska hän sen selässään kantoi. Tarttuipa siihen matkan varrella vielä muutama puun karahkakin kannettavaksi. Pransun postimatka taisi alkaa hänen kotoaan ja kotiin se päättyi ainakin Eevan muistin mukaan. Niemiselle kokoontui ihmisiä hakemaan postiaan ja samalla kuulemaan maailman tapahtumista. Niemistä EP muistelee vielä kylätieosiossa.

 Mutta myöhemmin, kun työ oli takalalaisten vastuulla, Karhiniemen postipiiri lienee alkanut ja päättynyt kankaalla Rintalasta. Sammun puolella hän otti rannassa tukkipomo Arentin ja tien mutkassa Porrin sisarusten, Riponiemen, Hurun eli Jarttun ja Protinkin.

Karhiniemen postinkantaja keräsi lähtevän postin sovituista paikoista. Jos lähettäjällä ei ollut lähtevään kirjeeseen postimerkkiä, voi hän liittää mukaan rahaa. Postinkantaja huolehti merkin liimaamisen ja ylimääräisen rahan palautuksen lähettäjälle.

Saapuvan postin otettuaan alkoi kotimatka Karhiniemelle. Tulevaa postia jaettiin useampiin paikkoihin kuin mistä lähtevät kerättiin. Karhiniemen puolella ensimmäinen postinjättöpaikka oli Kuukkinen, koska se oli kylän ensimmäinen talo rannasta lähtien. Kylätien toinen haara kulki Kuukkisen tiehaarasta kohti Kouhia, joka oli seuraava postin jättöpaikka.   Kouhilta haettiin Vähä-Raution ja Paavolan ja Unton postit. En tarkkaan muista mistä Höyssyn ja Isoraution posti haettiin.

Seuraava postipaikka oli Tirri ja sieltä hakivat ja jättivät kaikki lähiympäristön asukkaat. Seuraava paikka lienee ollut jo osuuskauppa, jossa postin saapumisaikaan oli vilske. Hyvissä ajoin huikanpääläiset kokoontuivat kauppaan odottamaan omaa postiaan tai ainakin toteamaan kuka saa postia. Kauppias jakoi saapuneen postin. Postinhakureissulla tuli hoidettua ne vähäiset ostokset, joita silloin kaupasta tarvittiin.

Seuraava paikka oli sitten koulu. Ja lieneekö sitten ennen Kenniä ollut ”postipaikaa” ja Rintala oli sitten se alku- ja loppupiste.


Pisimpään kylämme postinkantajan tehtäviä hoiti Aili Takala. Tarkkaa vuosimäärää en muista. Oli ilma minkälainen tahansa Aili lähti Takalasta postipiiriänsä hoitamaan. Matka alkoi siis Metsä-Takalasta ensin kylän kaukaisempaan kulmaan Mettämaan Rintalaan ja sinne se myös päivittäin päättyi.

Aili Takala ansiokkaasti ja tunnollisesti hoiti vuosikymmenet tehtävänsä. Vaikeat työmatkat kasvattivat Ailista sitkeän ja peräksi antamattoman ihmisen. Vanhemmat kyläläiset muistanevat ne talviset lumivallit, jotka tielle kerääntyivät ja ne Ailin matkallaan täytyi ylittää. Tien auraustahan tehtiin hyvin harvoin. Paskantöyry oli sellainen paikka, johon lunta kerääntyi hyvin runsaasti. Muistan kuinka meidän Hulivili-hevosen jalat eivät tahtoneet riittää maahan asti kun sillä mentiin Lauttakylään.

Joen ylitykset varmaan joskus olivat posti-Ailille kovia vastuksia. Pahimpien säiden vallitessa oli joku häntä hevosella saattamassa. Mutta muuten Aili teki matkansa sään salliessa polkupyörällä ja talvella potkukelkalla. Martta-tätini kutoi hänelle yhtenä talvena kumisaappaiden päälle paksut villasukat, ettei jalat paleltuisi. Ei ihme ollut, että Aili talvella kutsuttaessa poikkesi kahville virkamatkallaan. Kyläläiset muistavat hänet palvelualttiina ja ystävällisenä virkamiehenä.

Aili-postimme saavutti kunnioitettavan 90 vuoden iän. Hän oli viimeinen siitä sukupolvesta, joka asui Metsä-Takalassa.


 Irja-Liisa Marku
 

 

Etsi